EPR-asennus

Asiakas
EPR-asennus Oy
Tuote
Verkkosivut
Palvelu
Rakenne ja ulkoasu
Verkkosivuilla lisättiin näkyvyyttä ja tuotiin esiin brändiä.
Roolini
Käyttöliittymä
Ulkoasu
Kuvasuunnittelu ja videoeditointi
Tekninen toteutus
EPR-asennus Oy on Suomen johtavia kaukolämpöasennuksia tekevä yhtiö. Yhtiöllä oli kuitenkin pulma, sillä heillä ei ollut ollenkaan verkkosivuja, eikä siten vahvaa presenssiä verkossa. Rakensin heille sivuston, joka avaa kohderyhmille yrityksen toimintaa ja palveluja. Verkkosivustolla on myös rooli uusien työntekijöiden löytämisessä, jota varten sivustolle lisättiin myös yhteydenottokaavake rekryä varten. Sivuston visuaalisuutta tehostamaan kuvattiin myös videoita, joista koostin etusivulle taustavideon. Videon kuvauksen yhteydessä valokuvattiin myös yhtiön toimintaa työmaalla. Näillä kuvilla haluttiin tuoda esiin yhtiön ammattitaitoa ja mukavaa työporukkaa.
No items found.